Seura
Juhani Ahon
Seuran tarkoitus
Seuran sääntöjen mukaan sen tarkoituksena on ” Vaalia niitä urheilukalastuksen perinteitä Suomessa, joiden alkuunpanijana ja esitaistelijana Juhani Aho oli sekä sanoin että teoin”.
Seuran perustaminen
Seuran perustava kokous pidettiin 17. joulukuuta 1992. Perustamiskokouksessa olivat läsnä Matts Bruun, Teemu Hiltunen, Tuomas Hinttula, Harri Holkeri, Jukka Härmälä, Asko Karttunen, Juha Marjosola, Seppo Pulkkinen, Timo Relander, Matti J. Särömaa, Eero Tuomainen, Antti Tuuri ja Kyösti Varis. Yhdistysrekisteriin seura merkittiin 1993. Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana vuoteen 2002 saakka toimi ekonomi Asko Karttunen.
Ajatus seuran perustamiseen oli ollut vireillä jo 1960- luvulla. Joukko Suomen Urheilukalastajain Liiton jäseniä perusti 1966 ”Juhani Aho kerhon”. Kerho ensimmäinen puheenjohtaja oli professori Paavo Kalaja ja varapuheenjohtajana asianajaja Paavo Karvonen, joka lienee ollut seuran perustamisidean isä.
Perustamiskokouksessa olivat Kalajan ja Karvosen lisäksi läsnä johtaja Torsten Fredriksson, DI C. O. Granfelt, tj. Timo Korpivaara, tj. P. E. Norell, Erkki Norell, tri Ossian Seppovaara, vuorineuvos Olavi Sohlberg, professori Antero Pernaja, osastopäällikkö Aaretti Sahavirta, pääjohtaja Samuli Suomela ja kenraali Harald Öhqvist. Seura kokoontui vain muutamia kertoja hiipuen aikaa myöden ehkä lähinnä siksi, että kerhon haluttiin toimivan ilman mitään sääntöjä tai muita muodollisuuksia, jotka olisivat saattaneet turvata sen jatkuvuuden.

Seuran hallinto
Seuran hallinnosta vastaa johtokunta puheenjohtajan johdolla. Jäsenet valitsevat johtokunnan seuran syyskokouksessa vuodeksi kerrallaan.
Puheenjohtaja
Rauno Heinonen
Valtiotieteiden maisteri
Johtokunnan jäsenet
Vesa Tuomi
Kauppatieteiden maisteri
Teemu Suvanto
Kauppatieteiden maisteri
Jouni Lukkari
Diplomi-insinööri
Vesa Kainulainen
Hammaslääketieteiden tohtori
Jori Poukkonen
Yo-Merkonomi
Seuran toiminta
Seura järjestää vuosittain useita kalastustapahtumia jäsenilleen. Retket ovat suuntautuneet Keski-Suomen koskivesille, Etelä-Suomen järville sekä etenkin Suomenlahden merialueille.
Seura järjestää vuosittain kaksi virallista kokousta. Kevätkokous pidetään maalis-huhtikuussa ja syyskokous marraskuussa. Sääntöjen mukaisten asioiden käsittelyn lisäksi molemmissa kokouksissa on ollut tapana kuulla asiantuntijan alustus ajankohtaisesta ja mielenkiintoisesta urheilukalastukseen liittyvästä aiheesta.
Kokousesitelmien aiheina on ollut muun muassa.:
- Juhani Aho kalamiehenä ja kalastuskirjailijana
- Uhkaako tehomaatalous kalastusta?
- Tehometsätalouden vaikutus kalakantoihin
- Miten kalakantoja tulisi kehittää ja hoitaa?
- Lohikantojen elvytysmahdollisuudet
- Itämeren tila
- Voiko kalaa enää syödä?
- Tenon tulevaisuus Euroopan suurimpana lohijokena
- Tornionjoen ja Simojoen lohikantojen tulevaisuus
- Huopanan ja muiden Keski-Suomen koskien kunnostustoimenpiteet
- Hiitolanjoki ja sen tulevaisuus.
- Vesisähkön tuotanto, ostaminen ja kalakannat
- Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa
- Tornionjoen lohi
- Tenojoen lohen tilanne
- Kalasydän
- Lohen perhokalastus Skotlannissa.
- Suomen Kalakirjasto
Ota yhteyttä
Haluatko lisätietoja seuran toiminnasta? Voit lähettää kyselysi alla olevan lomakkeen avulla.